Il duce

Haudihou, children! Tilitysvaara! Ei ehkä kannata ottaa niin vakavasti. Paitsi että kannattaa, mutta esitän vaan, ettei tarvisi. Tätä kun jatkaisi muutaman rivin niin jo alkaisi vaikuttaa poliitikolta.

Oliskohan pitänyt sittenkin ilmoittautua ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin? Voisi vaikka tehdä jonkun vallankumouksen. Eikös se vähän siihen liity? Häh?

Anyways, jos minä saisin päättää asioista...

* Rakennettaisiin tietullit saman tien Helsinkiin johtavien valtaväylien päähän ja rahat suoraan joukkoliikenteelle! Jos junttimaasturissaan yksin matkustavaa paskamahaa ei purista maksaa vitonen tai kymppi per suunta yksityisautoilusta keskustaan, niin sehän hyödyttää vain kaikkia. (Jos siis niitä joukkoliikenteen hintoja vihdoin älyttäisiin laskea.) Suurkaupungin keskustaan ei yksityisautoilu kuulu, autoilkoon ihmiset vaikka niissä pääministerin puistoidylleissä tai vaikka Ideaparkin parkkipaikalla.

* Siitä puheen ollen, Sukarin Topilta pois valtuudet rakentaa enää yhtään Huono-Idea-Parkkia, jossa samat iänikuiset Lindeksit ja Kappahallit ei ainakaan toteuta uusia ideoita kuluttaa pennosiaan. No mutta jos sieltä löytyy jotain halpaa vaikka! Shoppailuvinkki: syön hattuni, jos Hemtexissä ei tälläkin hetkellä ole kaikki tuotteet vähintään -40 % alennuksessa.

* Suomalaisissa kouluissa pitäisi saada laulaa Suvivirttä kenenkään siitä loukkaantumatta. Riippumatta siitä, kuuluuko kirkkoon vai ei, on edellä mainittu ja muut vastaavat jutut perinteenäkin arvokkaita.

* Työn tekeminen pitäisi tehdä kannattavaksi - työkykyisten ihmisten sohvalla vetelehtimistä ei pitäisi tukea. Jos ei saa koulutusta vastaavaa työtä, niin voi voi - on se kummallista, kun tietyt pellet eivät millään suostuisi koskemaan vaikkapa siivouskärryyn. Mars Mäkkäriin vääntämään ylikansallista hampparia niin kuin olis jo! Oppisitte oikean työn makuun.

* Samoin esim. Kaisaniemen puisto ja asematunneli pitäisi putsata tietynlaisista lieveilmiöistä - on se jumalauta ihmeellistä, että 2000-luvulla omassa kotikaupungissa on paikkoja, joita pitää vain välttää turvallisuussyistä. En nyt hengaisi ko. puistossa öisin muitenkaan kovin usein, mutta periaatteessa!

(Peeäs, olenko nyt rasisti?)

Kuinkahan monta ääntä näillä spekseillä saisi? Ainakin kaksi - oma ääni ja Mussu ehkä äänestäisi säälistä, paitsi että vielä ollaan eri kunnissa kirjoilla, joten ei sekään onnistu! Huonolta näyttää maailmankaikkeuden valtiaan ura.

Lasse Pöystiä kuuntelemassa (tällä kertaa livenä!)

Käytiin eilen Lilla Teaternissa katsomassa Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Se on Lasse Pöystille kirjoitettu monologi, joka on arvosteltu niin moneen kertaan, ettei juonen toistamiselle liene tarvetta, mutta aivan ihana se oli kuitenkin. Oikeaa Teatteria. Nostalgiaa mukana tietenkin, olenhan sitä sukupolvea, joka on kasvanut Pöystin iltasatujen parissa. Suosittelen ehdottomasti!

Kummallinen keskustelu käytiin narikkajonossa kahden viidenkympin korvilla olevan naisen kesken:
Nainen 1: Minä soitan Asko Sarkolalle ja kysyn, saako hänen teatterissaan nauraa! (heristää sormea)
Nainen 2: Onneksi minä tunnen Asko Sarkolan. Vieläkö sä jaksat 52 vuoden iässä jauhaa tuota samaa? Äläkä heristä sormea tuolla tavalla!
Nainen 1: Minä olen 58!

Mistähän lienee ollut kyse, mutta ko. kissatappelu kuitenkin nähtiin. Lieneekö toinen nauranut liikaa??

Olen kyllä sellainen nostalgiapieru joka tapauksessa, ettei toista! Mutta lapsuus oli sitä aikaa kun julkkiksilla oli oikeasti jotain meriittejä - ne olivat kirjailijoita, näyttelijöitä, niitä näkyi televisiossa vain silloin kun ne osasivat tehdä jotain, joka on katsomisen arvoista. Tai no olihan kohujulkkiksia silloinkin, mutta suhde oli ehkä 1:500. Nykyään se on jotain ihan muuta. (Katson minäkin BB:tä ja seuraan Tuksun edesottamuksia, mutta sellaisen sosiaalipornon tarve kumpuaa... öö, raskaasta työstä, en minä tiedä. Teatterikäynti toimii puhdistajana aina välillä. Mutta sentään en tiedä eikä kiinnosta sen tarkemmin, kuka on Tissi-Mira!)

Minäkö negatiivinen?

Pitäisköhän valittamista vähentää? Vaikka asiat on 95-prosenttisesti ihan fääääbjlylöös ja vain 5 % hanurista, niin jos avaa suunsa vain niiden tyhmien asioiden kohdalla, niin voi saada sen mukaisen maineenkin. Eilen tilitin jostain ihan täysin triviaalista asiasta, niin Mussupa keksi minulle uuden lempinimen: Riuku "Kaikkionperseestä" af Enehjelmström (sukunimi muutettu). Että näin.

Tjaa, no mutta ihan hieno lempinimi tuokin! En siis valita siitä(kään)! Rakkaalla lapsellahan on monenmoista nimeä.

En valita myöskään Nuuksion reissusta, jossa olimme tänään reippailemassa (happimyrkytys). Budjetti kannatti käyttää ravintolassa syömisen sijaan herkkuihin, jotka kollega oli hakenut aina niin ihanasta Hakaniemen hallista. Kuola valuu suupielistä vieläkin.

Arki, here I come!

Loma on virallisesti ohi. Onneksi töitä riittää meille osa-aikatyöläisillekin, kun omat ja toisten rahat on tuhlattu Ranskanmaalla. Terkkuja muuten Madonnaltakin.

Muun muassa näistä asioista pitää kirjoittaa lähiaikoina (ei voi luottaa muistiinsa):

- reissu, reissu ja reissu
- Wall-E oli mahtava elokuva
- Sarah Palin on hirveä akka

Nyt en kuitenkaan jaksa kirjoittaa kuin häistä, joissa olin tässä hiljattain. Monenlaista ihanaa rinsessaa olen nähnyt morsiamena, ja aina puitteet ovat olleet hienoja, mutta maalaishääteemallaan this one had it all. Auringonkukkia, paikkana vanha koulu keskellä metsää, alkumaljat omasta marjapensaasta peräisin. Me like it.

Varmaan joku luuli, että päässäni viiraa, koska mölisin noin joka viides minuutti (enkä edes päihteiden alaisena), kuinka ehanaa kaikki on. Mutta kun vaan oli! Samalla toteutui myös pienimuotoinen luokkakokous, koska melko iso osuus synnyinpitäjästäni oli paikalla (no niin, taas vähän liioitellaan, mutta tajuatte pointin), lukioaikaisia ihmisiä. Hassua, missä sitä on kahdentoista vuoden aikana ehtinyt luuhaamaan. Onko sitä itse sama ihminen, joka luulee olevansa jotain ihan muuta, vai päin vastoin? Voiko 18 vuoden aikainen kotikunta lähteä ihmisestä, vaikka ihminen lähtee sieltä?

No joo, riittää kahden pennin keittiö"filosofia". Syksy tulee, oletko valmis? No en tod! Tarjoan lounaan sille joka keksii mulle hyvän gradun aiheen! Aikaa pari päivää.

Pitääkö tässä alkaa vielä Villeroy & Bochin kerääjäksi

Mitvit!!!??? Iittala on lopettanut Muumi-lautasten tuotannon. Ihan pyytämättä ja yllätyksenä. Ensin ne lopettavat sen väriset Verna-lasit kuin allekirjoittaneella on kaapissa (tietysti vain neljä), ja muutenkin ne Kartioiden, Vernojen sun muiden Teemojen värit vaihtuu sitä tahtia, että silmissä heittää.

Vähän outoa, eihän uskalla kohta ostaa mitään ko. firmalta - jos yksi lasi hajoaa kuukauden päästä kaupanteosta, niin oho! Eipä ole kyseistä väriä enää saatavilla, vaan tilalle on tullut joku epämääräinen hiekka-ruusu-metsä-merenturkoosi-sekoitus.

Tyhmää. Nyt kaapissa on ypöyksinäinen Mörkö-lautanen, joka ei ole edes samaa kokoa muiden Teemojen kanssa!

Seuraava veto?

Ehkä sarjakuvablogiksi tai valokuvablogiksi muuttuminen voisi piristää tätä nuivaa meininkiä täällä blogissa. Piirtämisessähän en tunnetusti ole kaksinen, mutta jos valtakunnan lehtiinkin pääsee niin luokattoman huonoja nimeltä mainittuja sarjakuvia, niin ei kai sillä ole niin väliä sitten. Blogimaailmassa on miljoona kertaa parempia sarjakuvia! Kehotan lämpimästi tutustumaan sarjakuvablogeihin. Niistä saa uusia ulottuvuuksia ja naurua sen jälkeen, kun on lukenut liian monia "ostin maitoa ja leipää, tänään ei muuta tapahtunutkaan" -tyylisiä blogeja (kuten esimerkiksi tämä "blogi").

Tai sitten voi lukea yhden klamour luxsus eskort tanssijatytön blogia sen toisen kotimaisen juorulehden sivuilta. (Siis sen, jonka nimessä ei ole numeroita.) Viihdettä on niin monenlaista.

Katsoin Tim Burtonin version Batmanista pitkästä aikaa, kun sattuneesta syystä Yön ritari ja Batman Begins (kah, sitäpä ei ookkaan suomennettu... ihime) ovat olleet pinnalla. Katsoin Batman Alkaa -leffankin vasta kakkososan jälkeen, mutta eipä tuo haitannut. Hyviä vilmejä. Mulla on samanlainen naurupussi kuin sillä vanhemmalla Jokerilla.

Muunneltu totuus

Vaikka kuinka ei haluaisi, niin ottaa välillä päähän vanhat jutut - asioista valehtelu ja kertomatta jättäminen.

Kun luottamus on kerran mennyt, sitä ei näköjään saa täysin takaisin, vaikka kuinka yrittää. Menneiden muistelu ja pintaan nouseminen - vaikkei olisi niin väliksi - on pelottava esimerkki vastaisuuden varalle, jos jotain vakavaa valehtelua joskus tapahtuisi kaikkein lähimpien keskuudessa. Kestän totuuden monenlaisesta hölmöilystä mutta en sitä, että viilataan linssiin koko joukolla.

Ne ihmiset kenen luottamus on vielä tallella - jos on pakko jättää asioita kertomatta tai valehdella, koittakaa vastedes edes kusettaa niin taitavasti, ettette jää siitä kiinni!

En oo kuullu mitään jos multa kysytään

Nyt on sitten nykyisetkin naapurit aloittaneet yölliset tappelut ja itkukonsertot, joten sellaista ollaan tällä viikolla kuunneltu bonuksena yöllisille suihkuille ja kusen lorotukselle. Kamala stalkkerifiilis, kun kuulee väkisinkin puhetta, itkua ym. mölinää - jos saisin valita mehevien tappeluiden ja hiljaisuuden välillä, niin tietenkin valitsisin... no hiljaisuuden. Mitä luulitte?

Ja miksi ne tappelut pitää hoitaa aina öisin? Laittaisivat vaikka kännykkään hälytyksen, että töiden jälkeen otetaan pakastimesta purkki pinaattikeittoa, keitetään päälle kahvit ja sitten jaksaa jäkättää ja polkea jalkaa pari tuntia oikein antaumuksella, kun ei alhainen verensokeri vaivaa (alhainen verensokeri tosin on aloittanut monta tappelua). Hyvällä tsägällä koko homma on ohi ennen Salkkareita.

Kesä on parhaimmillaan kyllä just nyt. Tervasaari - check. Kaustinen - check. Linnanmäki - check. Suomenlinna - check. Perästä seuraa muun muassa Ankkarock. Jee!
(Listalla on myös laiskojen ihmisten perässä juoksemisen lopettaminen ja muuta sellaista, mutta se onkin jo ihan toinen juttu).

Öhhöh

No hüh hüh mikä radiohiljaisuus! Rauhallista eloahan tämä alkukesä on ollut. Kansanmusiikkia, matkailua ja mökkeilyä toivon mukaan edessä, kuten koko varsinainen kesän viettokin, toivon mukaan. Ennenkin olen lomaillut vasta elokuussa ja kokenut, että se on paras mahdollinen aika viettää lomaa. Ja heinäkuu on paras aika olla töissä - siellä on ihanan seesteisen harmonisen rauhallista.

Tässä on taas opittu kaikenlaista, elämänkoulun alkeita. On opittu, miltä tuntuu, kun lupauksen pettämisestä kärähtää (siis joku toinen), ja sitten homma kääntyykin ihan kummalliseksi. Mutta tuon kaltaisten touhujen hinta on loppujen lopuksi yllättävän halpa.

Mutta elo on oikein rattoisaa. Facebook jaksaa vaan naurattaa. Varsinkin se relationship status -kohta. Jos jonkinlaista kalabaliikkia on saatu aikaiseksi, kun joku sinkku onkin yhtäkkiä in relationship ja päin vastoin! Miten helppoa olikaan aika ennen naamakirjaa, kun tällaista draamaa ei ollut!

Jonotuksen "taito"

Jotenkin vaan joidenkin ihmisten edesottamukset haistaa usein jo kilometrin päästä. Ainakin niiden, jotka eivät osaa käyttäytyä jonossa. Oli se sitten Tallinnan passijono, ruokakaupan kassa tai pankki, niin aina on joku "kiireinen" tunkemassa jostain sivusta edelle. Ja miksi eläkeläisillä on aina eniten kiire? Kauniit ja Rohkeat alkaa?

Valintatalossa pari päivää sitten mummeli kysyi töykeästi, että missä täällä on "Olvi-pulloja". Jonot molemmilla kassoilla olivat melko pitkät, mutta eikös rouva oli iltapäiväoluensa löydettyään luikertelemassa suoraan kassalle. Mutta joutui tekemään kassahenkilön kehotuksesta u-käännöksen jonon perälle. Häähää!

Eikä aina auta, jos on vuoronumero - aina siihen tulee joku sivusuunnasta "kysymään ihan vain tätä pientä juttua". Mikä siinä oman vuoron odottamisessa on niin helevatan vaikeaa?

Sama juttu julkisissa - metron edessä on kamala lauma ihmisiä tukkimassa poistuvien tietä. Ottaisitte Japanista mallia, juntit! Siellä annetaan ensin tilaa poistuville, eikä kukaan ole varmaankaan jäänyt junasta sen takia.

Itkupeli

Miten kaiken lannistuksen keskellä voikaan yksi muistikuva korjata kaiken, tuosta noin vaan vikkelään.

Tallinna, krapula, helle, pimeä taksi satamaan. Hiki valuu, kuski on kaatanut päälleen jotain neuvostoliittolaista after shaven aatelia, mutta sepäs ei silti riitä poistamaan hien ja muiden eritteiden löyhkää. Radiosta raikaa Boy George ja Crying game.

Oi kuinka nämä parhaat muistot ovatkaan sofistikoituneita.

Parhaat päivänsä nähnyt nauta

Ai kun naurattaa tämä tartar-sotku. Olisi kiva ollut olla kärpäsenä katossa kuulemassa sitä palautetta, mitä työntekijäparka (joka on minun mielestä kyllä täysin syytön koko juttuun) on saanut. Sisäinen tartar-varoaika my ass, sama logiikka on siinä kuin laittaa kellot kulkemaan puoli tuntia etuajassa ja sitten kuitenkin tietää koko ajan, että kello on oikeasti puoli tuntia vähemmän.

Sinänsä mielenkiintoista että noin monta samanlaista sotkua tapahtuu tuolle fiineistä fiineimmälle marketille. Fy fan!

Vapun jälkimainingeissa

Haluan olla viidenkymmenen vuoden päästä harmaahapsinen mummeli, joka lähtee vappuna edelleen kuuntelemaan Ylioppilaskunnan laulajia kellastunut lakki päässä. Mussun lakki on silloin luultavasti vieläkin iskukunnossa, koska ei moista suostu vielä laittamaan päähänsä. Tai olettaisin, että se on priimatavaraa, koska em. syystä en ole nähnyt koko lätsää. Ehkä se onkin kauttaaltaan yrjön peitossa?

Aamuvarhaisella Kaivopuistossa oli ihana tunnelma. Piknikin sai pystyttää käytännössä minne halusi, ja kylmät väreet meni, kun kukkulalta kajahti Finlandia-hymni ja lasissa kimmelsivät ensimmäiset kuplat.

Varsinainen ördäysporukka saapui paikalle joitakin tunteja myöhemmin, ja hohto oli jo himmennyt silloin aavistuksen. Note to self: ensi vuonna myös paikalle kukonlaulun aikaan!

Tropicario helsinkiläisittäin

Viime yönä tehtiin historiaa - pysyin yöbussimatkan kotiin hereillä! Ja jäin oikealla pysäkilläkin pois, eikä niin kuin silloin joskus, kun kuski tuli päättärillä herättelemään. Kysyin, että ollaankos me menty jo asuinalueen X ohi, vaikka hyvin näin, että nämä maisemat ei näytä tutuilta. Pari muuta väsynyttä kulkijaa kuski heitti ulos, mutta minulle sanoi että "älä sä lähde". Mietin vähän että mitähän tässä seuraavaksi tapahtuu, kun kuski lähti ajamaan ja sanoi, että olen menossa tallille sitä kautta, saat kyydin himaan. Erinomaista palvelua!

Kotiin viime yönä pysäkiltä kävellessäni linnut lauloivat ihan älyttömän kovaa. Äärimmäisen ihana tunnelma, vaikka uni meinasi tulla silmään - kirpeä huhtikuinen yö ja lintujen konsertti. Tuntui olevan todellinen kilpalaulanta erimerkkisillä tipuilla päällä. Rakastuin tähän asuinpaikkaani taas uudelleen.

Baarissa olin ihan pihalla, kun noissa humppapaikoissa kierto on niin nopeaa, ettei tiedä, missä paikassa ihmiset tuppaavat käydä! Kai se iän vaikutus on vääjäämätön: nykyään kiinnostaa lähinnä karaokepaikat tai sitten muutama ravitsemusliike tuolla vähän kauempana keskustasta.

Facebookissakin on herätty vastustamaan uusia Ideaparkkeja ym. ostoshelvettejä. Pelkäsin jo, että eikö kukaan ole niitä vastaan? Miksi, oi miksi niitä ostoskeskuksia pitää koko ajan pykätä lisää? Samat Lindexit ja Kappahallit niissä on kaikissa, sitten voi sanoa että ajettiin 40 km meidän perheen junttimaasturilla, jotta saadaan äipälle parit tarjoussukkahousut, Maijalle ja Matille jotain tarjoushintaisia neonvärisiä Made in Taiwan -leluja ja Citymarketista ne perinteiset mäyräkoira isille, sipsit ja dipit äipälle sekä paalillinen paskapaperia (vanha virsi, mutta sitähän se on).

Shoppailu on välillä ihan kivaakin (Riukukin käy Jumbossa, tunnustan), mutta siinä vaiheessa, kun kaikki pikkukaupat kuolee, niin tyhjien miniostareiden näky alkaa ketuttaa. Eikä tarvitse edes mennä mihinkään vanhaan keskukseen. Kampin keskuksessa on paljon hienoja lasiseiniä, joiden takana on tyhjää liiketilaa. No mutta onhan se ainakin teineille hieno paikka hengata.

Kurssikaverin kanssa kirottiin museoiden ilmaispäivien vähenemistä ja poistumista. Kaino ehdotukseni Helsingin kaupungille on, että määrätkää noille ostareille sisäänpääsymaksu ja muuttakaa museot ilmaiseksi! Eikös sen taiteen pitänyt kuulua kaikille?

Do a little dance, make a little love

Tämä niin kutsuttu akateemisuus (lue: yritys päästä tenteistä edes ykkösellä läpi) tekee ihmisen liian... epä-eläinmäiseksi.

Ei paljon jää aikaa tai intoa miettiä, mitkä kengät saisi hameenhelman heilumaan sopivasti muttei liikaa, kun pitää miettiä, mitä joku viisas teoreetikko sanoi jotain indoeurooppalaisiin lainasanoihin tai deonttiseen modaalisuuteen liittyen.

Kesällä voi onneksi olla ihmisrotuinen elukka.

Siirtyä Maslowin hierarkiaportailla niille alemmille tasoille.

Vänskap

Viime viikonloppuna oli valtavan hauskat polttarit Hämeenlinnassa, eihän niistä ole tietenkään aikaisemmin voinut hiiskua. Hämeenlinna on muuten hauska kaupunki, varsinkin Aulangon seutuun tunsin vetoa. Hauskaa kun kaikki ei aina tapahdu Helsingissä tai Tampereella!

Polttarisankari oli luonnollisesti hemmoteltu ja rakastettu.

Siellä nähtiin niin ihquja ystävyyden osoituksia, että I could not help but wonder (valmistaudun Sinkkuelämää-leffaan henkisesti, mutta voisko ne Ilta-lehti-sanomat lopettaa sen prkl:n spoilaamisen? Ei muidenkaan leffojen juonia selosteta yksityiskohtaisesti lehdissä kuukausia ennen leffaa? Ääliöt!) että mitä ystävyyden käsite sisältää, kuka siihen mahtuu, ja miten siitä pidetään huolta tarpeeksi tänä mukakiireisenä aikana.

Ihmissuhteisiin on näet tullut melkoista muutosta viime vuosina.

On niitä, joiden kanssa olen näköjään ajautunut pysyvästi erilleen.
On niitä, jotka soittavat vain silloin kun tarvitsevat jotain.
On niitä, joiden kyydistä olen harmikseni tipahtanut, tai huomannut sen vasta kun puukko on jo niskassa.

Ja olen itsekin välillä ollut varsinainen mulkvisti, varsinkin niille, jotka ovat kaikkein parhaita.

Mutta on myös niitä, joiden kanssa on muuttohengessä kannettu mikroaaltouunia keskellä yötä kaatosateessa evakkoon yhteiskuntakelvottoman narkkikämppiksen luota.
Ja niitä, joita onnistuu aina naurattamaan hyväksi havaituilla resepteillä.
Ja niitä, joiden kanssa joka-aamuinen drama queen -puhelu pelastaa päivän kuin päivän.

Onneksi on ne tyypit!

Tahtoo kirjevihot takaisin.

Kepu <3 <3 <3 (not)

Aah, tämä uutinen lisää jo entuudestaan ylitsepursuavaa rakkautta kepulaisia kohtaan. Ei sitten ole parempaa käyttöä niille sukanvarteen jemmatuille rahoille? Että oikein "vaalivoitto".

Anna mun kaikki kestää, antakaa ne tekstarirahanne ennemmin vaikka kodittomille kissoille!

Pikainen kulttuuripläjäys ja vähän kerskakulutusta

Menkää ihmeessä katsomaan Nan Goldinin valokuvanäyttely Kiasmaan, oli todella hieno. 13.4. asti vain pystyssä, eli hopi hopi. Kerrankin valokuvia, joissa ansiot olivat oikeasti kuvien... aiheissa (New Yorkin alakulttuureja, aidsia ja sellaista) ja laadussa, eli ei mitään tekotaiteellista, niin kuin erään nimeltämainitsemattoman ei-niin-suosikkini otokset.

Perjantaina käytiin katsomassa Funny Games. Ko. leffa oli niiin liikaa perjantai-illan myöhäisnäytöksessä, aika pelottava toisin sanoen. Mielenkiintoinen kyllä sinänsä, väkivaltaa ei näytetty ollenkaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Ahdistus oli kyllä 100 %, kai sitä voi pitää toimivan leffan merkkinä!

Euforiaa ostamisesta voi saada myös silloin, kun joku toinen ostelee omilla rahoillaan itselleen tavaraa ja itse on vaan makutuomarina. Miespuolisilla seuralaisillani meni kummallakin lauantaina kymmenkertainen määrä rahaa omiin vaatimattomiin shoppailuihini verrattuna. No mutta suomalainen yritystoiminta ainakin kiittää...

Nyt sitten koko viikko opiskelua ahkerasti. Joo-o.

Vaihtoehtoinen kielitoimisto

Kiellettyjä sanoja, vol.1:

* koiruus
* masuasukki
* rakkula
* innovaatio
* Ike (ei vaiskaan)

Puistatusta aiheuttaa myös se, kun earl grey -teetä kutsutaan early greyksi tai espressoa ekspressoksi.

Ps. Mitä v***ua tuo yläkerran naapuri tekee? Käy kusella ja suihkussa yhtä aikaa? Kohina on sen mukainen. En ole tosin tilannut tätä kusikonserttoa tähän aikaan yöstä. Taitaa olla kännissäkin.

Mitenkäs se puutarha oikein jakselee talven jäljiltä

Oletko pitänyt puutarhasi kunnossa?

Mahtavaa runoutta voi saada tekstiviestiinkin mahtumaan. Pitääkö sille puutarhalle antaa jotain kalkkia vai riittääkö pelkkä kuivien oksien katkominen? Mitähän sinne kannattaa istuttaa? Ja tärkein kysymys - onko nyt muodissa minimalistinen japanilainen puutarha vaiko rehevämpi sademetsä?

Päättyneet on päivät jolloin teit sä miten vain

Mikä ihme noissa kansallisissa juhlapyhissä on, kun niiden jälkeen väsymys on aina kaksinkertainen verrattuna normaalin työviikon jälkeiseen olotilaan, joka sekään ei yleensä ole mitä mahtavin. Maanantaina sentään tehtiin vartin lenkki auringonpaisteessa jäällä, joten voi uskotella itselleen, että se loppu pääsiäinenkin meni lenkkeilyn merkeissä. Not.

Mämmiä ostettu jälkikäteen, ja säästöfriikki lähtee ehkä loppuviikosta metsästämään Mignon-munia puoleen hintaan. Sehän on siis kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun ostaa kaksi yhden hinnalla ja sitten tietenkin vedetään ne kerralla huiviin. Ja rairuohokin on vielä kaapissa pussissa, mutta mitäs oli pääsiäinen niin aikaisin tänä vuonna, kai sen saa kylvää milloin vain?

Lisäksi olen patologinen laiskuri - 20 sivun tutkielma palautui tänään 12-sivuisena. Great. No ei sen vielä tarvinut ihan valmis ollakaan, mutta piti sekin sitten jättää niin keskeneräiseksi?

Ja itsensä syyllistäminen auttaa asiassa... ei sitten tipan tippaa.

Lähdenkin tästä ruoskimaan itseäni ja hakkaamaan päätäni seinään, se hyödyttää itseäni ja koko luomakuntaa varmaankin yhtä paljon kuin "itsensä kohottaminen" synnyttämällä ilman mitään kivunlievitystä, mistä joku Pyhä Äiti tilitti pari viikkoa sitten Hesarin mielipideosastolla. (toim. huom. kukaan miespuolinen ei sortuisi moisiin kotkotuksiin, että a) vauva, b) äiti hyötyy siitä jotenkin, että tuska on mahdollisimman kova? Olen kaiken luomun kannalla, mutta otetaanhan päänsärkyynkin Buranaa?? En taas tajua. Jos se tehdään luomun takia niin fine, mutta itsensä kohottaminen, for crying out loud...)

Huomaatte sitten minun kohonneen uuden, spartalaisen kurini voimalla tarpeeksi korkealle, kun lyhyenläntä humanistityttö leijuu vappuna skumppapiknikkienne yllä karanneiden muumi-heliumilmapallojen joukossa.

Tulipalojen sammuttamista

Kun yhden kouluhomman saa tehtyä, toinen hengittää jo niskassa. Deadline! Deadline! Huomenna! Oletko edes aloittanut? No miten tässä aloittamaan seuraavaa kun edellinenkin on vielä kesken...

Koira tappoi perheen 10-vuotiaan.

Kamala juttu sinänsä. Mutta en ole ikinä ymmärtänyt, miksi tuon rodun edustajia kukaan ylipäänsä hankkii? Eikä tuo ole ainoa rotu - yhden jos toisenkin kerran olen törmännyt siihen, miten jotain koiraa tarhassa ei saa mennä silittämään/tervehtimään, koska "se voi näykkäistä tai olla vähän äkkipikainen". Mitä tässä en taas tajunnut - eikö lemmikiksi pitäisi hankkia joku mukava otus, ei pureva hirviö?

Taskussa kannettava chihuahuakin on Paris Hilton -tyyppisenä imagonmuokkaajana vähän kyseenalainen (Max, älä lue tätä, ethän sä kulje taskussa muutenkaan ja sulla on pilotti ja oot muutenkin kova jätkä), mutta jos koira muistuttaa omistajaansa, mitä varten se rottweiler hankitaan? Pelottelemaan ihmisiä?

Toinen seikka, mitä koiran omistavat ystävänikin kiroavat - vapaana kulkevat "kiltit" koirat, jotka "ei tee mitään ja ne vaan vähän tervehtii"! Ja ahdistelee niitä kaverien koiriakin. En pidä kovin miellyttävänä, että kadulla mikään 70-kiloinen laukkaa kuola valuen kohti, oli se sitten koira, ihminen tai karhunpentu.

Salkkareihin törmää keskustassa näköjään koko ajan. Eilen törmäsin Rikuun. Tänään tuli vastaan se poliisi-Tuomo. Häh, miten niin ne ei oo sen nimisiä oikeasti? Eeeen usko!

Tyrkkis

Mitähän jos minusta olisikin tullut julkkis? Saisin poliitikoilta tekstareita, ilmaista samppanjaa ja kutsuja Helsingin yöelämän kuumimpiin kinkereihin, ehkä jopa sinne "salaisiin" naamiohuveihin, joihin eräskin daami oli deitiksi kaupan. Lehdet saisivat juttua aikaiseksi siitä, kun joku tulisi vastaan lentokentälle jostain Turkin Hawaiian Tropic-rusketuslomalta ja tie veisi samantien Helsingin yöelämään. Vastassa olisi joku "julkkis", josta lehdet muutama kuukausi kirjoitti, ollako vai eikö olla paksuna jollekin maajussille. Interesting.

Kirjoittaisin tietenkin sen kirjan, mikäli juontokeikoilta ehtisin.

Ehkä oma ammatinvalintani onkin ihan pielessä. Mutta ei 90-luvulla, kun ammatinvalintapsykologilla juostiin, vielä älytty tuollaista ammattia suositella. Jokohan ne ovat päivittäneet ammattilistansa?

Ei saa käsittää väärin, rakastan julkkiksia silloin, kun ovat tehneet jotain älyllistä/taiteellista julkisuutensa saavuttamiseksi. Ja Seiskalehdellä on oma funktionsa, sekin luetaan kun näppeihin saadaan, mutta kun niin moni media on tuota samaa tekstarisontaa täynnä, niin...

Televisiosta luopuminen oli ehkä virheliike. Nettilakko ja uutispimento olisi nyt se, mitä tämä pääkoppa kaipaa.

Joka uppopaistoi makkarat, joka pakkasi ranskikset, jonka söi laskuhumalainen, jonka teki äiti

Paluu synnyinseuduille on sekunnin tai puolentoista ajan nostalgiaryöppy. Maanläheisiä baareja, näillä kulmilla minä vartuin, täältä ehkä olisivat juureni ellen olisi niin juureton, täällä on samanlaisia helppo lähestyä ja puhutella. Ping!!!! Herätys! Whhhhhat on earth were you thinking? (lausutaan hyvin shofhistikhoituneella aksentilla) Sen sekunnin jälkeen lähes epäilee saavansa pataansa lähiöbaarien samoilta naamoilta, jotka siellä pyörivät jo kymmenen vuotta ja risat sitten. Merekeskuksesta tuotuja collegepaitoja, joissa sporttilogon meleeraukset jo purkautuvat joka päästä.

"We don't think kindly of people like you."

No hitto, tiedän ettei omat lumputkaan ole mitään Versacea!

Ei ole silti paluuta saatille hiljaisena kesäyönä.

Hiljainen oli kaupungin talviyökin. Sisareni, J:n ja veljensä kanssa kunnon nostalgiatrippi samoille penkinkulmille, joilla alaikäisenä tuli istuskeltua. Missä ne kaikki alaikäiset nyt ovat? Netissä!!! Kuinka en sitä ollut tajunnut, ja samalla olen ikionnellinen, että vielä sentään alaikäisenä en ollut niin riippuvainen netistä kuin nyt (tunnustan). Ja yhtä lailla hienoa on, ettei sikäläisistä reissuista päätynyt mitään todisteita jonkun urpon kamerakännykän kautta jonnekin irc-galleriaan tai vastaavaan. No ei ne reissut nyt sellaisia pahoja ollu, mutta silti, joistain asioista on ihan hyvä, ettei löydy todistusaineistoa. Säilyvät ikään kuin vähän sellaisina pyhinä.

Suurin järkytys oli kuitenkin baarin jälkeinen ruoanhimo. Molemmat luottogrillit ki-ki-kiinni! Jos lauantai, anteeksi sunnuntaiaamuna kahden aikaan ei ole sesonki, niin milloin sitten? Shelliltä tuli apu yöruokahätään. Järkytyksestä toivuttuamme meinasimme jo kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon. Mitä ne alaikäiset syö öisin? Pakasteesta La Casina irkkaamisen lomassa? Huolestuttava on nykynuorison tila.

Naamakirja (kuinka originellia!)

Olen varmaan 10000:nnes tilittäjä Facebookista, mutta saattaa olla eri asioista kuin muilla, luultavasti kuitenkin samoista, so not kunhan muistaa ignoorata kaikki stupidot applicationit, joihin pitää kutsua 20 hyväuskoista hölömöä.

Kyseinen ilmiö on ollut pinnalla jo niin kauan, että (kuten kaikki tietävät) on jo kaiken maailman maneereita ja etikettejä, miten siellä käyttäydytään ja mitä siellä tapahtuukaan. Ja suurin osa käyttäjistä taitaa olla kyllästynyt siihen jo aika tavalla. Muutama hassu juttu siellä paistaa silmään (hei kaverit, jos osuu ja uppoaa, ei ole pahalla tarkoitettu! hehe)

1. Ihmiset, jotka kirjoittavat status updateen vain todistelua siitä, ettei heillä ole aikaa roikkua Facebookissa, heillä on OIKEA elämä jne. Kirjauduitte sitten kuitenkin sinne asti kirjoittamaan sen?

2. Ihmiset, jotka kirjoittavat status updateen pelkästään jotakin äärimmäisen henkevää, ylevää ja fiksua (N.N. sai Nobelin palkinnon tänään. N.N. kehitti lääkkeen aidsiin. N.N. luki Hugon Kurjat TÄHÄN JOKU ÄÄRIMMÄISEN VAIKEA KIELI kannesta kanteen ruokatunnilla.)

3. Kaikki retardot (kiitos S:lle tästä sanasta, olen perjantain jälkeen nauranut sille joka päivä, lienen itsekin melko retardo kun noin halvat huvit) ryhmät, uusin lempparini on groupit, joissa valitetaan, miten minifeed lisää jotain stalkkausta. Sitä vartenhan se on että stalkataan kavereiden tekemisiä!

On se hienoa miten hanurista Facebook on, silti siitä puhutaan päivittäin ja siellä vietetään aikaa niin että silmät kuivuu.

Eilen Smashing Pumpkinsia jäähallissa. Eläköön keikat ja se, että oikeassa kulmassa jopa 156 sentin mittainen tumppi näkee kenttäpaikallakin bändin lähes koko keikan ajan!

Weltschmerzt

Olen nähnyt taivaan. Se sijaitsee eteläisessä Helsingissä, ja siellä on ihania ihmisiä.

Samaan aikaan otsasuoni pullistelee toisaalla, kemiat eivät kohtaa. Negatiivisella energialla lämmittää yhden omakotitalon talven aikana, varsinkin kuin talvi on tällainen. Mutta niin hitto vie lämmittää kyllä sillä positiivisellakin.

No niin, riittää pseudofilosofinen sonta, tänään aion mennä katsomaan Junoa. Laskettelukausi alkoi lauantaina ja päättyi Mussun osalta samana iltana (vanha polvivaiva nosti päätään). Minä pääsin vasta alkuun, äkkilähtö Alpeille, anyone?

Hyvää uutta vuotta!! (ai myöhässä? mitvit...)

Tuli palautetta, että olen vieläkin joululomalla. Mutta en ole asentanut kävijälaskuria eikä kukaan kommentoi mihinkään, niin tuumasin että eipä tässä kiirettä kirjoittaa kun en tiedä onko ihmiset löytäneet vanhasta osoitteesta tänne. Äh, hittoakos sillä väliä ja arvon ainakin kaksi lukijaa: ei tarvitse odottaa näin kauan seuraavaa postausta! Lukijoita on ainakin kaksi sielua - toinen peräänkuulutti uusia horinoita ja toinen ihmetteli muuten vaan, lienenkö enää hengissä ollenkaan.

Vuosi on lähtenyt sangen mainiosti käyntiin. Opiskelijaelämää! Työt painottuvat iltaan, mutta päivät ovat juuri sitä mitä elolta voi toivoa: pitkiä henkeviä lounaita, sulkapalloa ja kahvitaukoja luentojen lomassa.

Pikakelaus: tänä vuonna olen ehtinyt käydä Lontoossa, Tukholmassa, Roisín Murphyn keikalla (ihana Roisín!!) ja hmm... siinä ne tärkeimmät taisivat ollakin.

Boooooring, mutta kerron jotain meheviä paljastuksia heti ensi kerralla, mutta sormet syyhyää päästä siivoamaan. Että näinkin hurja perjantai-ilta!