Mikä ihme noissa kansallisissa juhlapyhissä on, kun niiden jälkeen väsymys on aina kaksinkertainen verrattuna normaalin työviikon jälkeiseen olotilaan, joka sekään ei yleensä ole mitä mahtavin. Maanantaina sentään tehtiin vartin lenkki auringonpaisteessa jäällä, joten voi uskotella itselleen, että se loppu pääsiäinenkin meni lenkkeilyn merkeissä. Not.
Mämmiä ostettu jälkikäteen, ja säästöfriikki lähtee ehkä loppuviikosta metsästämään Mignon-munia puoleen hintaan. Sehän on siis kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun ostaa kaksi yhden hinnalla ja sitten tietenkin vedetään ne kerralla huiviin. Ja rairuohokin on vielä kaapissa pussissa, mutta mitäs oli pääsiäinen niin aikaisin tänä vuonna, kai sen saa kylvää milloin vain?
Lisäksi olen patologinen laiskuri - 20 sivun tutkielma palautui tänään 12-sivuisena. Great. No ei sen vielä tarvinut ihan valmis ollakaan, mutta piti sekin sitten jättää niin keskeneräiseksi?
Ja itsensä syyllistäminen auttaa asiassa... ei sitten tipan tippaa.
Lähdenkin tästä ruoskimaan itseäni ja hakkaamaan päätäni seinään, se hyödyttää itseäni ja koko luomakuntaa varmaankin yhtä paljon kuin "itsensä kohottaminen" synnyttämällä ilman mitään kivunlievitystä, mistä joku Pyhä Äiti tilitti pari viikkoa sitten Hesarin mielipideosastolla. (toim. huom. kukaan miespuolinen ei sortuisi moisiin kotkotuksiin, että a) vauva, b) äiti hyötyy siitä jotenkin, että tuska on mahdollisimman kova? Olen kaiken luomun kannalla, mutta otetaanhan päänsärkyynkin Buranaa?? En taas tajua. Jos se tehdään luomun takia niin fine, mutta itsensä kohottaminen, for crying out loud...)
Huomaatte sitten minun kohonneen uuden, spartalaisen kurini voimalla tarpeeksi korkealle, kun lyhyenläntä humanistityttö leijuu vappuna skumppapiknikkienne yllä karanneiden muumi-heliumilmapallojen joukossa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti