Paluu synnyinseuduille on sekunnin tai puolentoista ajan nostalgiaryöppy. Maanläheisiä baareja, näillä kulmilla minä vartuin, täältä ehkä olisivat juureni ellen olisi niin juureton, täällä on samanlaisia helppo lähestyä ja puhutella. Ping!!!! Herätys! Whhhhhat on earth were you thinking? (lausutaan hyvin shofhistikhoituneella aksentilla) Sen sekunnin jälkeen lähes epäilee saavansa pataansa lähiöbaarien samoilta naamoilta, jotka siellä pyörivät jo kymmenen vuotta ja risat sitten. Merekeskuksesta tuotuja collegepaitoja, joissa sporttilogon meleeraukset jo purkautuvat joka päästä.
"We don't think kindly of people like you."
No hitto, tiedän ettei omat lumputkaan ole mitään Versacea!
Ei ole silti paluuta saatille hiljaisena kesäyönä.
Hiljainen oli kaupungin talviyökin. Sisareni, J:n ja veljensä kanssa kunnon nostalgiatrippi samoille penkinkulmille, joilla alaikäisenä tuli istuskeltua. Missä ne kaikki alaikäiset nyt ovat? Netissä!!! Kuinka en sitä ollut tajunnut, ja samalla olen ikionnellinen, että vielä sentään alaikäisenä en ollut niin riippuvainen netistä kuin nyt (tunnustan). Ja yhtä lailla hienoa on, ettei sikäläisistä reissuista päätynyt mitään todisteita jonkun urpon kamerakännykän kautta jonnekin irc-galleriaan tai vastaavaan. No ei ne reissut nyt sellaisia pahoja ollu, mutta silti, joistain asioista on ihan hyvä, ettei löydy todistusaineistoa. Säilyvät ikään kuin vähän sellaisina pyhinä.
Suurin järkytys oli kuitenkin baarin jälkeinen ruoanhimo. Molemmat luottogrillit ki-ki-kiinni! Jos lauantai, anteeksi sunnuntaiaamuna kahden aikaan ei ole sesonki, niin milloin sitten? Shelliltä tuli apu yöruokahätään. Järkytyksestä toivuttuamme meinasimme jo kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon. Mitä ne alaikäiset syö öisin? Pakasteesta La Casina irkkaamisen lomassa? Huolestuttava on nykynuorison tila.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti