Jonotuksen "taito"

Jotenkin vaan joidenkin ihmisten edesottamukset haistaa usein jo kilometrin päästä. Ainakin niiden, jotka eivät osaa käyttäytyä jonossa. Oli se sitten Tallinnan passijono, ruokakaupan kassa tai pankki, niin aina on joku "kiireinen" tunkemassa jostain sivusta edelle. Ja miksi eläkeläisillä on aina eniten kiire? Kauniit ja Rohkeat alkaa?

Valintatalossa pari päivää sitten mummeli kysyi töykeästi, että missä täällä on "Olvi-pulloja". Jonot molemmilla kassoilla olivat melko pitkät, mutta eikös rouva oli iltapäiväoluensa löydettyään luikertelemassa suoraan kassalle. Mutta joutui tekemään kassahenkilön kehotuksesta u-käännöksen jonon perälle. Häähää!

Eikä aina auta, jos on vuoronumero - aina siihen tulee joku sivusuunnasta "kysymään ihan vain tätä pientä juttua". Mikä siinä oman vuoron odottamisessa on niin helevatan vaikeaa?

Sama juttu julkisissa - metron edessä on kamala lauma ihmisiä tukkimassa poistuvien tietä. Ottaisitte Japanista mallia, juntit! Siellä annetaan ensin tilaa poistuville, eikä kukaan ole varmaankaan jäänyt junasta sen takia.

Itkupeli

Miten kaiken lannistuksen keskellä voikaan yksi muistikuva korjata kaiken, tuosta noin vaan vikkelään.

Tallinna, krapula, helle, pimeä taksi satamaan. Hiki valuu, kuski on kaatanut päälleen jotain neuvostoliittolaista after shaven aatelia, mutta sepäs ei silti riitä poistamaan hien ja muiden eritteiden löyhkää. Radiosta raikaa Boy George ja Crying game.

Oi kuinka nämä parhaat muistot ovatkaan sofistikoituneita.

Parhaat päivänsä nähnyt nauta

Ai kun naurattaa tämä tartar-sotku. Olisi kiva ollut olla kärpäsenä katossa kuulemassa sitä palautetta, mitä työntekijäparka (joka on minun mielestä kyllä täysin syytön koko juttuun) on saanut. Sisäinen tartar-varoaika my ass, sama logiikka on siinä kuin laittaa kellot kulkemaan puoli tuntia etuajassa ja sitten kuitenkin tietää koko ajan, että kello on oikeasti puoli tuntia vähemmän.

Sinänsä mielenkiintoista että noin monta samanlaista sotkua tapahtuu tuolle fiineistä fiineimmälle marketille. Fy fan!

Vapun jälkimainingeissa

Haluan olla viidenkymmenen vuoden päästä harmaahapsinen mummeli, joka lähtee vappuna edelleen kuuntelemaan Ylioppilaskunnan laulajia kellastunut lakki päässä. Mussun lakki on silloin luultavasti vieläkin iskukunnossa, koska ei moista suostu vielä laittamaan päähänsä. Tai olettaisin, että se on priimatavaraa, koska em. syystä en ole nähnyt koko lätsää. Ehkä se onkin kauttaaltaan yrjön peitossa?

Aamuvarhaisella Kaivopuistossa oli ihana tunnelma. Piknikin sai pystyttää käytännössä minne halusi, ja kylmät väreet meni, kun kukkulalta kajahti Finlandia-hymni ja lasissa kimmelsivät ensimmäiset kuplat.

Varsinainen ördäysporukka saapui paikalle joitakin tunteja myöhemmin, ja hohto oli jo himmennyt silloin aavistuksen. Note to self: ensi vuonna myös paikalle kukonlaulun aikaan!