tiistai 25. maaliskuuta 2008

Päättyneet on päivät jolloin teit sä miten vain

Mikä ihme noissa kansallisissa juhlapyhissä on, kun niiden jälkeen väsymys on aina kaksinkertainen verrattuna normaalin työviikon jälkeiseen olotilaan, joka sekään ei yleensä ole mitä mahtavin. Maanantaina sentään tehtiin vartin lenkki auringonpaisteessa jäällä, joten voi uskotella itselleen, että se loppu pääsiäinenkin meni lenkkeilyn merkeissä. Not.

Mämmiä ostettu jälkikäteen, ja säästöfriikki lähtee ehkä loppuviikosta metsästämään Mignon-munia puoleen hintaan. Sehän on siis kuin laittaisi rahaa pankkiin, kun ostaa kaksi yhden hinnalla ja sitten tietenkin vedetään ne kerralla huiviin. Ja rairuohokin on vielä kaapissa pussissa, mutta mitäs oli pääsiäinen niin aikaisin tänä vuonna, kai sen saa kylvää milloin vain?

Lisäksi olen patologinen laiskuri - 20 sivun tutkielma palautui tänään 12-sivuisena. Great. No ei sen vielä tarvinut ihan valmis ollakaan, mutta piti sekin sitten jättää niin keskeneräiseksi?

Ja itsensä syyllistäminen auttaa asiassa... ei sitten tipan tippaa.

Lähdenkin tästä ruoskimaan itseäni ja hakkaamaan päätäni seinään, se hyödyttää itseäni ja koko luomakuntaa varmaankin yhtä paljon kuin "itsensä kohottaminen" synnyttämällä ilman mitään kivunlievitystä, mistä joku Pyhä Äiti tilitti pari viikkoa sitten Hesarin mielipideosastolla. (toim. huom. kukaan miespuolinen ei sortuisi moisiin kotkotuksiin, että a) vauva, b) äiti hyötyy siitä jotenkin, että tuska on mahdollisimman kova? Olen kaiken luomun kannalla, mutta otetaanhan päänsärkyynkin Buranaa?? En taas tajua. Jos se tehdään luomun takia niin fine, mutta itsensä kohottaminen, for crying out loud...)

Huomaatte sitten minun kohonneen uuden, spartalaisen kurini voimalla tarpeeksi korkealle, kun lyhyenläntä humanistityttö leijuu vappuna skumppapiknikkienne yllä karanneiden muumi-heliumilmapallojen joukossa.

maanantai 17. maaliskuuta 2008

Tulipalojen sammuttamista

Kun yhden kouluhomman saa tehtyä, toinen hengittää jo niskassa. Deadline! Deadline! Huomenna! Oletko edes aloittanut? No miten tässä aloittamaan seuraavaa kun edellinenkin on vielä kesken...

Koira tappoi perheen 10-vuotiaan.

Kamala juttu sinänsä. Mutta en ole ikinä ymmärtänyt, miksi tuon rodun edustajia kukaan ylipäänsä hankkii? Eikä tuo ole ainoa rotu - yhden jos toisenkin kerran olen törmännyt siihen, miten jotain koiraa tarhassa ei saa mennä silittämään/tervehtimään, koska "se voi näykkäistä tai olla vähän äkkipikainen". Mitä tässä en taas tajunnut - eikö lemmikiksi pitäisi hankkia joku mukava otus, ei pureva hirviö?

Taskussa kannettava chihuahuakin on Paris Hilton -tyyppisenä imagonmuokkaajana vähän kyseenalainen (Max, älä lue tätä, ethän sä kulje taskussa muutenkaan ja sulla on pilotti ja oot muutenkin kova jätkä), mutta jos koira muistuttaa omistajaansa, mitä varten se rottweiler hankitaan? Pelottelemaan ihmisiä?

Toinen seikka, mitä koiran omistavat ystävänikin kiroavat - vapaana kulkevat "kiltit" koirat, jotka "ei tee mitään ja ne vaan vähän tervehtii"! Ja ahdistelee niitä kaverien koiriakin. En pidä kovin miellyttävänä, että kadulla mikään 70-kiloinen laukkaa kuola valuen kohti, oli se sitten koira, ihminen tai karhunpentu.

Salkkareihin törmää keskustassa näköjään koko ajan. Eilen törmäsin Rikuun. Tänään tuli vastaan se poliisi-Tuomo. Häh, miten niin ne ei oo sen nimisiä oikeasti? Eeeen usko!

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Tyrkkis

Mitähän jos minusta olisikin tullut julkkis? Saisin poliitikoilta tekstareita, ilmaista samppanjaa ja kutsuja Helsingin yöelämän kuumimpiin kinkereihin, ehkä jopa sinne "salaisiin" naamiohuveihin, joihin eräskin daami oli deitiksi kaupan. Lehdet saisivat juttua aikaiseksi siitä, kun joku tulisi vastaan lentokentälle jostain Turkin Hawaiian Tropic-rusketuslomalta ja tie veisi samantien Helsingin yöelämään. Vastassa olisi joku "julkkis", josta lehdet muutama kuukausi kirjoitti, ollako vai eikö olla paksuna jollekin maajussille. Interesting.

Kirjoittaisin tietenkin sen kirjan, mikäli juontokeikoilta ehtisin.

Ehkä oma ammatinvalintani onkin ihan pielessä. Mutta ei 90-luvulla, kun ammatinvalintapsykologilla juostiin, vielä älytty tuollaista ammattia suositella. Jokohan ne ovat päivittäneet ammattilistansa?

Ei saa käsittää väärin, rakastan julkkiksia silloin, kun ovat tehneet jotain älyllistä/taiteellista julkisuutensa saavuttamiseksi. Ja Seiskalehdellä on oma funktionsa, sekin luetaan kun näppeihin saadaan, mutta kun niin moni media on tuota samaa tekstarisontaa täynnä, niin...

Televisiosta luopuminen oli ehkä virheliike. Nettilakko ja uutispimento olisi nyt se, mitä tämä pääkoppa kaipaa.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Joka uppopaistoi makkarat, joka pakkasi ranskikset, jonka söi laskuhumalainen, jonka teki äiti

Paluu synnyinseuduille on sekunnin tai puolentoista ajan nostalgiaryöppy. Maanläheisiä baareja, näillä kulmilla minä vartuin, täältä ehkä olisivat juureni ellen olisi niin juureton, täällä on samanlaisia helppo lähestyä ja puhutella. Ping!!!! Herätys! Whhhhhat on earth were you thinking? (lausutaan hyvin shofhistikhoituneella aksentilla) Sen sekunnin jälkeen lähes epäilee saavansa pataansa lähiöbaarien samoilta naamoilta, jotka siellä pyörivät jo kymmenen vuotta ja risat sitten. Merekeskuksesta tuotuja collegepaitoja, joissa sporttilogon meleeraukset jo purkautuvat joka päästä.

"We don't think kindly of people like you."

No hitto, tiedän ettei omat lumputkaan ole mitään Versacea!

Ei ole silti paluuta saatille hiljaisena kesäyönä.

Hiljainen oli kaupungin talviyökin. Sisareni, J:n ja veljensä kanssa kunnon nostalgiatrippi samoille penkinkulmille, joilla alaikäisenä tuli istuskeltua. Missä ne kaikki alaikäiset nyt ovat? Netissä!!! Kuinka en sitä ollut tajunnut, ja samalla olen ikionnellinen, että vielä sentään alaikäisenä en ollut niin riippuvainen netistä kuin nyt (tunnustan). Ja yhtä lailla hienoa on, ettei sikäläisistä reissuista päätynyt mitään todisteita jonkun urpon kamerakännykän kautta jonnekin irc-galleriaan tai vastaavaan. No ei ne reissut nyt sellaisia pahoja ollu, mutta silti, joistain asioista on ihan hyvä, ettei löydy todistusaineistoa. Säilyvät ikään kuin vähän sellaisina pyhinä.

Suurin järkytys oli kuitenkin baarin jälkeinen ruoanhimo. Molemmat luottogrillit ki-ki-kiinni! Jos lauantai, anteeksi sunnuntaiaamuna kahden aikaan ei ole sesonki, niin milloin sitten? Shelliltä tuli apu yöruokahätään. Järkytyksestä toivuttuamme meinasimme jo kirjoittaa paikallislehden yleisönosastoon. Mitä ne alaikäiset syö öisin? Pakasteesta La Casina irkkaamisen lomassa? Huolestuttava on nykynuorison tila.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Naamakirja (kuinka originellia!)

Olen varmaan 10000:nnes tilittäjä Facebookista, mutta saattaa olla eri asioista kuin muilla, luultavasti kuitenkin samoista, so not kunhan muistaa ignoorata kaikki stupidot applicationit, joihin pitää kutsua 20 hyväuskoista hölömöä.

Kyseinen ilmiö on ollut pinnalla jo niin kauan, että (kuten kaikki tietävät) on jo kaiken maailman maneereita ja etikettejä, miten siellä käyttäydytään ja mitä siellä tapahtuukaan. Ja suurin osa käyttäjistä taitaa olla kyllästynyt siihen jo aika tavalla. Muutama hassu juttu siellä paistaa silmään (hei kaverit, jos osuu ja uppoaa, ei ole pahalla tarkoitettu! hehe)

1. Ihmiset, jotka kirjoittavat status updateen vain todistelua siitä, ettei heillä ole aikaa roikkua Facebookissa, heillä on OIKEA elämä jne. Kirjauduitte sitten kuitenkin sinne asti kirjoittamaan sen?

2. Ihmiset, jotka kirjoittavat status updateen pelkästään jotakin äärimmäisen henkevää, ylevää ja fiksua (N.N. sai Nobelin palkinnon tänään. N.N. kehitti lääkkeen aidsiin. N.N. luki Hugon Kurjat TÄHÄN JOKU ÄÄRIMMÄISEN VAIKEA KIELI kannesta kanteen ruokatunnilla.)

3. Kaikki retardot (kiitos S:lle tästä sanasta, olen perjantain jälkeen nauranut sille joka päivä, lienen itsekin melko retardo kun noin halvat huvit) ryhmät, uusin lempparini on groupit, joissa valitetaan, miten minifeed lisää jotain stalkkausta. Sitä vartenhan se on että stalkataan kavereiden tekemisiä!

On se hienoa miten hanurista Facebook on, silti siitä puhutaan päivittäin ja siellä vietetään aikaa niin että silmät kuivuu.

Eilen Smashing Pumpkinsia jäähallissa. Eläköön keikat ja se, että oikeassa kulmassa jopa 156 sentin mittainen tumppi näkee kenttäpaikallakin bändin lähes koko keikan ajan!